Siirry pääsisältöön

Monipuolinen Majuri

Monipuolinen Majuri

Sami Majuri kuvailee itseään rauhalliseksi kuljettajaksi. Ja kuka meistä ei olisi, jos pääsisi purkamaan paineensa kiihdytysajoihin ja romuralliin? Nyt tälle ystävälliselle ylöjärveläiselle yrittäjälle on tulossa jo kolmas esteetön Carsportin varustelema Volkswagen Caddy. Vaihto esteettömiin autoihin oli suuri loikka, joka onnistui lopulta helposti ja toi monipuolisempaa työtä.

Palataan aluksi hieman ajassa taaksepäin. Sami Majuri hankki vuonna 2002 oman auton ja siirtyi kohtalonsa herraksi. Toiminta alkoi henkilöautoilla, mutta kolmannen perustaksin jälkeen mies vaihtoi esteettömiin autoihin.

– Silloin sen aikaiset ajot loppuivat henkilöautolla ja ajotarjonnan monipuolistuminen houkutteli, kertoo Sami.

Sami tilasi seitsemän vuotta sitten ensimmäisen Carsportin varusteleman esteettömän taksinsa, Volkswagen Caddyn. Muutos pienestä henkilöautosta suurempaan tilataksiin sujui helposti.
– Caddyn kokoluokkaan vaihtaminen oli helppoa, sillä auto on hyvin henkilöautomainen. Se varmasti tuntui aikanaan isommalta loikalta, sillä esteettömiin autoihin pitää sijoittaa enemmän rahaa. Sitä miettii saako rahojansa takaisin.
 

Esteettömän Caddyn myötä työmäärä on kasvanut ja ajoa on enemmän tuntimääräisestikin.

Sami Majuri

Vaihto esteettömiin autoihin on kuitenkin ollut hyvä liike.
– Vaihto Caddyyn monipuolisti ajoja mukavasti. Ajan kuuden hengen koulukyytejä, paarikuljetuksia ja pyörätuoleja. Esteettömien ajojen kautta on tullut lisää uudenlaisia vakiasiakkaita.

Ajojen monipuolistumisen lisäksi myös taloudelliset seuraukset ovat olleet toivottuja.
– Vaihto on kannattanut. Esteettömän Caddyn myötä työmäärä on kasvanut ja ajoa on enemmän tuntimääräisestikin. Näin toki on oltava, sillä esteettömän auton vaatimiin muutoksiin laitetut rahat tulee saada työstä takaisin. Tässä auttaa toki myös se, että pyörätuoli- ja paarikuljetuksista saa hieman paremman tulon.

 

Caddy on toimivankokoinen konsepti

Sami Majurille tuli loppukesästä kolmas Volkswagen Caddy. Tällä kertaa kyseessä oli Carsportin XXL-varusteltu tilavampi versio. Caddy on ollut Samille juuri sopiva ratkaisu.
– Caddy on toimivankokoinen konsepti. Caddyllä voi ajaa tarvittavat kuljetukset eikä minulla ole ollut kahdeksan hengen autolle tarvetta. Valtaosa pyörätuolikuljetuksista on yhden tuolin kyytejä, jolloin asiakas ja saattajat mahtuvat mukavasti matkaan. Ja kun Caddyjä on ollut aiemmin, tämä on myös turvallinen ratkaisu – tietää mitä tilaa.

Vaikka vaihto pienemmästä autoista suurempaan sujui sulavasti, Sami on pitäytynyt toimivassa konseptissa: autona on pysynyt Volkswagenin Caddy ja koritehtaana Carsport.
– Korimuutosten osalta Carsport on ollut ainoa vaihtoehto. Homma on toiminut niin hyvin, ettei ole tarvinnut edes miettiä vaihtoa. Ne harvat kerrat, kun on tarvinnut jotakin osaa, se on löytynyt saman tien tehtaalta ja puhelimeen on vastattu. Palvelu ja toiminta on ollut joustavaa ja asiakasystävällistä. Ei ole tarvinnut muualle katsella.

Vaihto vapaalle

Sami viihtyy autojen parissa myös työpäivän jälkeen. Vanhojen harrasteautojen kunnostelun lisäksi hän toimii kiihdytysautojen Pro Street -sarjassa ajavan Vainio-Racingin mekaanikkona.
– Kiihdytysajot toimivat hyvänä vastapainona, sillä ne ovat niin erilaista maailmaa kuin oma työnteko. Parhaat saavutukset tiimiltämme ovat vuoden 2015 Suomen mestaruus ja yhteispohjoismaisen EDRS:n 1. sija samana vuonna. Tällä kaudella tiimi ei aja täyttä sarjaa vaan pitää kevyemmän välivuoden kilpailuissa. Viime vuonna oli kaluston kanssa paljon haasteita, ja ollaan laitettu niitä asioita nyt kuntoon. Paketti näyttää taas toimivan: meille tämän kauden ensimmäisenä kilpailuna toimi Alastaron Nitro Nationals, jossa päästiin semifinaaleihin asti.

Kiihdytysajojen lisäksi Samin voi tavata romuralleissa.
– Romurallia on tullut muutama vuosi harrastettua aktiivisesti, tosin vuonna 2016 tuli ajettua vain yksi kisa. Siinä missä töissä ajetaan siististi, niin romurallissa yritetään vain törmätä toisiin. Tällaiset kun on harrastukset, niin saa stressit purettua helposti ja voi olla ratin takana rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessa.

 

Kuskin paikalla

Sami Majuri
Kotipaikka: Ylöjärvi
Taksiyrittänä vuodesta 2002
Volkswagen Caddy XXL Carsport
3. Carsportin varustelema esteetön auto

 

Lue myös

Uusi eSprinter taksikiertueella 

Uusi täyssähköinen eSprinter esittäytyy Carsportin taksikiertueella! Tervetuloa koeajamaan täyssähköinen, esteetön Mercedes-Benz eSprinter Carsport GLE VIP.   Auto on mahdollista varustella 1+8 hengen ja 13 oppilaan monikäyttötaksiksi koneellisella nostimella,

Lue lisää

Erä Sprinter Finlandia -takseja erikoishintaan 92 900 e

Rajattu erä esteettömiä Sprinter Tourer GL VIP -takseja ja kokonaan Suomessa sisustettuja GLE VIP -takseja kesän ja syksyn toimituksiin. Osa autoista on varustettu lisäilmastoinnilla ja osa 12 oppilaan istuimin.

Lue lisää