Siirry pääsisältöön

Jari Soukkio – Tilataksimyynnin konkari palasi kotiin

Tilataksimyynnin konkari palasi kotiin

Carsportin tuotepäällikkönä monelle tutuksi tullut Jari Soukkio kurvasi takaisin Ylöjärvelle muutaman välivuoden jälkeen. Vietimme Jarin kanssa kahvihetken vanhoja muistellen ja automyynnin saloja kaivellen. Hyppää kyytiin, saatat eksyä myös hiihtoladuille!

Vedetäänkö mutkat suoriksi: miten aikanaan päädyit alalle ja missä kaikkialla olet ehtinyt vaikuttaa?
–Tarina starttaa siitä, että ajoin taksia 80–90-luvuilla. Vuonna 1995 aloin sisustaa autoja Hämeen Autosisustamossa, joka myöhemmin tunnettiin Rego Autodesign Oy:nä. Kymmenessä vuodessa tieni Regolla ehti edetä myyntimiehestä myyntipäälliköksi.
–Siirryin Carsportin talliin vuonna 2005. Aluksi vedin tuotantoa, mutta melko pian jatkoin tuotepäällikön saappaissa. Mukavien asiakaskohtaamisten parissa vierähtikin seitsemän vuotta, ensin Sellukadulla ja sittemmin Ylöjärven uudella tehtaalla.
–Jotta toimialatuntemus olisi vielä kattavampi, käväisin katsomassa markkinaa myös Tamlansin riveissä kuuden vuoden verran. Sieltä nyt sitten palaan takaisin kotiin, Jari virnistää.

Kerropas alan konkarina, että miten ammattivarusteltujen autojen myyminen on muuttunut reilussa 20 vuodessa, vai onko se?
–Budjetit ovat tiukempia nykyisin. Alkuaikoina autoon laitettiin kaikki mahdollinen, kuten tähtitaivaat: omasta taksista haluttiin lähtökohtaisesti parempi kuin naapurilla. Nykyisin korityön osuus hintalapusta on paljon pienempi. Uusi auto on todella suuri investointi, minkä takia ymmärrän tämän hyvin. Siksi meiltäkin löytyy runsaasti edullisemman hintaluokan varusteluja.

Mikä veti sinut takaisin Carsportille?
–Carsport on johtava korivalmistaja, jonka tuote on viimeisen päälle kunnossa ja jälkimarkkinointi paremmalla tasolla kuin kenelläkään kilpailijoista. Kun päälle lisää vielä samanlaisen arvomaailman ja paljon vanhoja tuttuja, niin imu oli kova.
–Henkilökohtaisesti yksi iso syy oli se, että saan tehdä töitä hyvien ystävien kanssa. Esimerkiksi Latvan Matin kanssa ollaan tunnettu Regon ajoilta saakka. Nyt hoidamme Carsportin myyntiä yhdessä Matin ja Vaajamon Katjan kanssa.

Mainitsit yhteiset arvot: millaisten linssien läpi sinä katsot maailmaa?
–Myyjänä haluan tietysti myydä vain hyviä tuotteita, jotka auttavat asiakasta arjessa ja joiden toimivuuteen voi luottaa. Carsport panostaa paljon tuotekehitykseen, mikä näkyy siinä, että varustelumme ovat aina askeleen edellä muita esimerkiksi uusia malleja lanseerattaessa. Koska työnjälki on laadukas, huollon tarve on pieni.
–Carsportilla pidetään asiakkaasta hyvää huolta alusta loppuun saakka, mikä on myös minun mottoni. Kaikkein parasta on reilu panostus jälkimarkkinointiin: kun huoltotarpeita ihan väistämättäkin joskus tulee, ne ratkaistaan nopeasti, jotta asiakkaiden autot pysyvät ajossa. Tällaista tuotetta voi täydellä sydämellä suositella ammattiautoilijoille.

Mikä on parasta työssäsi?
–Tämä on mielenkiintoinen ja monipuolinen ala, jossa myyjän jokainen päivä on erilainen. Pidän autoista ja asiakaspalvelusta: saan olla päivittäin tekemisissä erilaisten ihmisten ja haasteiden kanssa.
– Kyllähän ne onnistuneet kaupat ovat myyjän työn kohokohtia. Parasta on päästä auttamaan ammattiautoilijoita: ensin löytämään juuri tarpeita vastaava kalusto ja sitten pitämään se tien päällä.

Minkä vinkin haluaisit antaa uutta kalustoa ostavalle ja eri malleja vertailevalle?
–Mieti, mikä on auton todellinen kustannus: ostohetken hintalappu ei aina kerro koko totuutta. Laatuun ja toimintavarmuuteen panostaminen maksaa itsensä takaisin käyttövuosien mittaan.
–Varmista, että paikallinen merkkihuolto pelaa nopeasti ja joustavasti. Jos vain mahdollista, valitse merkki toimivan paikallishuollon mukaan, etteivät autot seiso huollon takia. Me pidämme toki huolta siitä, että varustelun osalta homma toimii.
–Merkki ja varustelu ovat aina asiakkaan päätöksiä, mutta me myyjät koitamme kartoittaa aidot tarpeet, jotta auto vastaisi arjen haasteita. Toki omat toiveet ja tarpeet on hyvä miettiä ennakolta, vaikka ne kartoitetaankin osana myyntikeskusteluja. Vuosien varrella on tullut monet asiakkaat niin tutuiksi, että saatan tietää tarpeet valmiiksi, mutta aina niistä on hyvä hetken verran jutella, sillä uusia ratkaisuja kehitetään koko ajan.

Mitä muuta teet elämässäsi kuin myyt Carsport-varusteluja?
–Harrastan mökkien vuokrausta kotipaikkakunnallani Padasjoella, lisäksi talvella aikaa kuluu hiihtäen ja retkiluistellen, kesällä pyöräillen. Vanhin poikani on harrastanut tosissaan hiihtoa jo parikymmentä vuotta, joten voitelu on hyvin lähellä sydäntäni. Itsekin hiihdän sellaiset 600–700 km kaudessa: aloitan syksyllä ensimmäiseen nälkään Jämin hiihtoputkessa.
–Kesäkaudella kuljen töihin osan matkasta pyörällä, koska siinä saa hyvin aivot narikkaan. Jätän auton jonnekin tienposkeen ja poljen loppumatkan, yleensä 60 km päivässä.

Millaisia terveisiä haluat kertoa autoilijoille?
Tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat tutustumaan tehtaaseemme ja uusiin ratkaisuihimme! Lupaamme pullakahvit ja kilpailukykyisen tarjouksen. Meille on kunnia-asia rakentaa kalustostanne tyylikäs ja tarpeittenne mukainen.

 

Ota yhteyttä Carsport myyntitiimiin »
(www.carsport.fi)

 

Lue myös

Volkswagen Carsport Taksikampanja käynnistyi

Kevään Caddy ja Crafter -myyntitempaus  tuo mukanaan uudet varustetasot ja uudet entistä houkuttelevammat hinnat! Esteetön Caddy Maxi Life Business (90 kW DSG) + XXL -muutostyö maksaa nyt alk.

Lue lisää

Suomen ensimmäinen esteetön eSprinter taksiliikenteeseen

Carsportin haastattelussa City Taksi Jeppiksen yrittäjä Daniel Sundqvist. Yritys on juuri ottanut käyttöönsä Suomen ensimmäisen esteettömän eSprinter GL VIP -taksin.

Lue lisää